Unelmien hankinnat ulkomailta uusiksi heinäkuun alussa! (Tullaus 1/2)

miia pöllänen Aug 29, 2021

 

Hei Ihanainen,

Muutoksen tuulia on ilmassa!

Lukuisiin unelmiin liittyy tilauksia ulkomaita.

Löydät toivomasi asiat ja ainesosat kaikkialta ympäri maailmaa. Tilauksen tekeminen on loistavan helppoa ja nopeaa! Aivan kaikkea on tarjolla ja hyvin edullisesti.

EU teki näihin pienen muutoksen heinäkuusta eteenpäin. Tästä lähtien kaikki sen ulkopuolelta tulevat paketit ja muut lähetykset on tullattava - myös lahjat.

Tullaus on sinänsä helppoa… vaikka se voi aluksi näyttää koukeroiselta. Tehtyäsi sen kerran, onnistuu se viidessä minuutissa seuraavilla kerroilla.

Tullauksen ohjeistus on vielä hajanaista, joten kokoan sinulle valmiin polun. Näin saat unelmasi nopeasti hyppysiisi!

Näytän oikoreitin oikealla unelmatilauksellani (frisbee-kiekkoja hentokätisille :). Olin tilannut ne jo alkukesästä, mutta paketti jäi matkan varrelle hidastelemaan (jostain syystä paketit Yhdysvalloista saapuvat etanavauhdilla ja Intiasta siihen nähden valonnopeudella). Paketti saapuikin vasta muutoksen tultua voimaan heinäkuun alussa. Pääsin siten tullauksen ihmeelliseen maailmaan saman tien!

 

Käytännössä tämä muutos tarkoittaa: 

Voit edelleen tilata laajalti ympäri maailmaa (ja suosittelen niin tekemään ). Maailmassa on paljon hyviä ja taitavia tekijöitä, jotka ovat ansainneet huomiosi ja olla osa unelmaasi. Samoin unelmasi saavat toteutua edullisesti. Ota vain huomioon tämä uusi lisä. Voit tarkistaa ennakkoon paljonko tämä vaikuttaa toivomaasi pakettiin (tullilaskuri). 

Käytännössä muutoksen on tarkoitus suosia kaupankäyntiä EU:n sisäpuolella. Se tuo lisämaksun muualta tuleville paketeille. 

Pääsääntö on, että jos aiemmin on ollut lähes yhtä edullinen vaihtoehto EU:n alueella, voi tuote muutoksen myötä tulla edullisemmaksi.

Uskon että osa suuremmista toimijoista tulee avaamaan toimipaikkoja EU:n alueelle, jolloin niiden asiakkaat voivat ohittaa tämän järjestelmän. Samoin EU:n ulkopuolella oleville kauppiaille on luotu oma kaista ohittaa järjestelmä. Saamme tulevassa nähdä kuinka se alkaa toimia (ns. IOSS-järjestelmä). Se saattaa silti olla heille kallis ja olla vielä muutenkin lapsenkengissään.

Muutos voi hidastaa pakettisi saapumista hieman, sillä se jää ensin varastoon postille (tai muulle paketin toimittajalle). Voit nopeuttaa sen saapumista tekemällä tarvittavat toimet saman tien saatuasi ilmoituksen pakettisi saapumisesta varastolle.

Löydät ohjeet seuraavassa postauksessa (Tullaus 2/2)

 

Rakkaudella ja halauksin,

Miia

 

Voit nyt saada ihanan Olen-uutiskirjeen! 

Close

Saa ihana Olen-uutiskirje!

 

Lämpöisesti tervetuloa toteutuvien unelmien, runsauden ja unelmaelämän pariin! 

Olen-uutiskirje ilmestyy tiistaisin, näin aluksi joka toinen viikko. Se on lyhyt ja innostava!

Rakkaudella, Miia