Hei ihanainen
Istun tässä pieni, hiljaa unissaan tuhiseva koiranpentu sylissäni ja höyryävä teekupponen vieressäni.
Aloin miettiä mistä voisi olla sinulle erityisen paljon apua.
Ajatus nousi saman tien… selkeys unelmien olennaisuudesta.
Sillä iso osa asioista, joita olet toivonut tapahtuvaksi, on koodattuna unelmiisi. Kuin numerolukon takana, joka avautuu unelmallasi.
Tuo unelma on avain lukuisiin oviin elämässäsi.
Sinulla on ohjekirja elämääsi 🌸✨
Unelmasi ovat paketti täynnä vastauksia juuri sinun elämääsi ja sinun sisäiselle polullesi.
Ne johdattavat sinua eteenpäin niin loistavien ihmissuhteiden, rahan kuin omanlaisesi unelmaelämän äärelle.
Unelmasi osoittavat suunnan johon sinun on hyvä kulkea, niin että saat muita unelmiasi toteutumaan, autettua muita ihmisiä ja elämääsi mukaville urille.
Unelmissa parasta on, että riittää että kuljet niitä puoleen väliin vastaan. Ne auttavat monin tavoin itseään toteutumaan - alkaen ihan aivojesi päivittymisestä havaitsemaan lukuisia mahdollisuuksia.
Jos on vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi haaveilit kunnolla, voi viedä tovin että unelmasi alkavat tulla esiin.
Voi olla että aluksi näet vain pari, ja se on ihan hyvä niin. Sillä alkaessasi luonnostella ja toteuttaa yhtä unelmaa, alkaa seuraavia avautua…
Harjoitus
Voit helposti antaa unelmien nousta esiin.
Varaa 10 minuuttia, kynä ja paperia.
Hengähdä rauhallisesti pari kertaa…. ja anna vastausten nousta…
Millaisia unelmia sinulla voisi olla?
Laita ylös mieleen lipuvia asioita. Kaikkea mahdollista - hassulta tai vähäpätöiseltäkin tuntuvaa, sillä jokainen niistä on kultahippu.
Voit myös tulostaa avuksesi uuden, ihanan apuvälineen:
Voit ladata Unelmia tulevaan -apurisi tästä!
>> Voit ladata Unelmia tulevaan -apurisi tästä !
Olen täällä sinua varten.
Halauksin,
Miia
PS: Seuraavalla kerralla minulla on sinulle ihana yllätys…
Lämpöisesti tervetuloa toteutuvien unelmien, runsauden ja unelmaelämän pariin!
Olen-uutiskirje ilmestyy tiistaisin, näin aluksi joka toinen viikko. Se on lyhyt ja innostava!
Rakkaudella, Miia